Elämää jään alla - Talven limnologian kenttäkurssi

Viime viikkoisen takatalven jälkeen kevät tuntuu tulevan vauhdilla. Tavallisesti takatalvet eivät meikäläistä juuri ilahduta, mutta viime viikon pakkasjakso tuli kuin tilauksesta. Vietimme nimittäin viikon tutustuen jäänalaisen järven elämään, ja ilman kunnon yöpakkasia emme varmaan olisi jäälle päässeet laisinkaan. Kyseessä oli siis talven limnologian kenttäkurssi, joka järjestettiin yhdessä Helsingin yliopiston kanssa Lammin biologisella asemalla. Kurssille osallistui meidän jyväskyläläisten vesistötieteilijöiden lisäksi Helsingin yliopiston ympäristöekologeja, vesistötieteilijöitä ja geofyysikoita.

Kenttäkurssit tuovat toivottua vaihtelua ainaiseen luennoilla istumiseen, koneella kyyhöttämiseen ja tenttikirjojen pänttäämiseen. Kenttäkurssit ovatkin mielestäni biologian opiskelussa yksi hauskimmista opiskelumuodoista, ja niinhän se on, että käytännön asiat vain oppii parhaiten itse tekemällä. Talvilimnologian kurssilla kävi käytännössä ilmi kuinka talvisessa näytteenotossa tulee ottaa huomioon monia seikkoja, joita kesällä ei tarvitse ajatella laisinkaan. Esimerkiksi välineet ja näytteet jäätyvät hanakasti ja sohjoa päätyy helposti joka paikkaan. Toisaalta talvella näytteenotossa ei tarvitse ajatella esimerkiksi veneen paikallaan pysymistä, sillä näytettä otetaan vankan jääkannen päältä.

Maastopäiville saimme loistavan sään.

Talvipakkasilla planktonhaavi jäätyy helposti. Kuvassa Heidi ja Rosanna
purkittavat eläinplanktonnäytettä Pääjärven noin 80 m syvänteellä.

Limnos-noudin mahtuu tavallisesta kuuden tuuman pilkkikairalla tehdystä reiästä. Limnos lasketaan haluttuun syvyyteen, jossa se suljetaan päästämällä vaijeria pitkin laukaisupaino, joka laukaisee mekanismin ja kannet sulkeutuvat.

Kenttäkurssiviikko koostui luennoista, näytteenotosta ja ryhmätyön tekemisestä. Maanantaina ja tiistaina kävimme kolmella järvellä ottamassa näytteitä ja tekemässä kenttämittauksia ja loppuviikon tutkimme ottamiamme näytteitä ja teimme niistä ryhmissä koosteet muille esitettäviksi. Meidän ryhmätyömme aiheena oli kasviplankton ja viikko kuluikin pitkälti mikroskoopin ääressä. Tänä keväänä jää oli ollut poikkeuksellisen lumeton kurssiin saakka, joten keväinen kasviplanktontuotanto oli päässyt mukavasti alkuun ja katseltavaa/laskettavaa riitti.

Kurssin lisäksi viikon aikana oli iltaisin tietysti myös vapaa-aikaa. Kenttäkursseilla onkin mukavaa myös se, että uusiin kurssikavereihin tutustuu vähän enemmän kuin tavallisilla kursseilla, koska illatkin vietetään samassa paikassa. Tähänkin viikkoon kuului yhteisiä saunahetkiä avantouintineen, mutta kurssin aikataulu oli sen verran tiukka (luentoja oli useina iltoina lähes kahdeksaan), että itse ainakin väsähdin illalla todella nopeasti nukkumaan.

Eläin- ja kasviplanktonia. Ylhäällä Daphnia (vesikirppu) ja Vorticella (alkueläin). Alhaalla pari piilevää, Ceratium hirudinella  ja Peridinium. Piilevät ovat erityisesti mieleeni, sillä niiden piikuoret ovat usein hienon muotoisia ja näyttäviä.

Kurssi oli mukava päätös talvelle ja nyt kevät saa tulla, mitä vauhdikkaammin, sitä parempi. Tänään kuulin jo kevään ensimmäisen mustarastaan - siitä tulee vaan aina niin hyvälle tuulelle! Opintojen saralla seuraava suuri haaste on huhtikuun maisteriseminaari, jossa aion esittää graduni tuloksia. Seuraava kurssi alkaa vasta toukokuussa ja sen jälkeen kesän myötä opinnot alkavat uhkaavasti lähestyä loppuaan. Kesällä ajattelin kuitenkin vielä keskittyä gradun kirjoittamiseen ja onneksi syksyllekin on muutama kirjatentti luettavaksi, ettei se valmistuminen vielä kuitenkaan ihan nurkan takana odottele.

Iloista kevättä!

Haalarikastajaisia ja vähän muutakin

Kas kummaa, kevään opiskelut ovat huomaamatta jo melkein puolessa välissä (mutta parhaat opiskelijatapahtumat onneksi vasta edessäpäin). SILLÄ OPISKELIJAHAALARIT OVAT VIIMEINKIN TÄÄLLÄ! Ja komean vihreät ovatkin. Kaiken kruunaa haalarin selkää koristava sukupuu, jossa biologian opiskelijat ovat päässeet evoluution huipulle. Heh heh.

Haalarien idea on luoda yhteenkuuluvuudentunnetta sekä oman pääaineen että kaikkien haalaria kantavien korkeakouluopiskelijoiden välille.  Mikä olisikaan parempi puheenaihe vaikkapa poikkitieteellisissä haalaribileissä kuin ”sulla on violetit haalarit, opiskeletko siis sosiaali- ja terveysalaa?” tai ”mulla on tuo sama haalarimerkki, olitko sinäkin silloin siinä tapahtumassa?” Tässä siis oivia vinkkejä uusien kaverien tai sen oikean löytämiseen…

Myös haalarimerkkien keräily erilaisista tapahtumista (joko palkintona jostakin suorituksesta tai kylmää käteistä vastaan) kuuluu olennaisena osana haalarikulttuuriin. Etiketin mukaan merkit on ommeltava asuunsa käsin, eikä haalaria myöskään kuuluisi pestä pahimpienkaan yörymyämisten jälkeen. Mitäköhän seuraa etiketin rikkomisesta?

Tosiaankin, me bio- ja ympäristötieteen fuksit saimme viettää haalarikastajaisia helmikuussa, kun vanhemmat opiskelijat jakoivat meidän ryhmiin ja kierrättivät ympäri Harjua. Radan varrella meidän piti suorittaa erilaisia leikkimielisiä ja yhteistyötä vaativia rasteja, kuten tukkihumalaviesti tai turkulaiset pallit –viesti. Ilta huipentui pulkkamäkeen Harjun Norssin puoleisessa päässä, josta vielä jatkettiin loppuyöksi poikkitieteellisiin haalaribileisiin Brahan. Sää suosi eikä edes Brahan johtavassa ympäri kompassia kiemurtelevassa jonossa päässyt vilu pahemmin yllättämään, varsinkin kun seura oli hyvää ja tunnelma lämmin.

Ruotsalaiset pallit vauhdissa :D

Itse opiskelu sujuu jo reippaalla rutiinilla, ja vaikka opintopisteitä koko vuodelle kertyy minulle jopa suositusta hieman enemmän, tuntuu opiskelutahti tällä hetkellä melko letkeältä. Täytyy silti muistaa hoitaa hommat ajallaan ja suorittaa myös ne itsenäiset deadlinettomat kurssit alta pois ennen kesää. Kesätöitäkin pitäisi muistaa hakea. Loppukevät menee kuitenkin mukavasti tulevia tapahtumia ja kivoja kursseja odotellessa, sillä esimerkiksi Biologitapaaminen Oulussa ja vapun riennot täällä Jyväskylässä tulevat varmasti olemaan hauskoja ja mieleenpainuvia tapauksia, joita kelpaa muistella vielä jälkeenpäinkin. Myös tulevat lajintuntemuskurssit ja niihin liittyvä linturetki rytmittävät kevättä ja tuovat kaivattua vastapainoa luennoilla istumiselle.

Lämmintä ja aurinkoista keväänalkua kaikille, toivotaan ettei takatalvi pääsisi kovin pahasti yllättämään!

Teerenpennut, ja kuinka ne saavat alkunsa

Kun talven pyyntikausi oli ohi, saivat maastotyöntekijät huokaista reilun kuukauden. Jos vanha sanonta "nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin" pitää paikkansa, niin teeriryhmän maastotyöläisen kannatti todella käyttää tuo joutilas aika nukkuen. Huhtikuun lopussa nimittäin alkoi soilla kuhina, joka tuhosi ihmisen yöunet sekä käsityksen päivästä ja yöstä: teerien soidinkausi.

Totta puhuen teerikukot aloittelevat soidintaan jo maaliskuulla, mutta kanat saapuvat soidinareenalle vasta huhti-toukokuun vaihteessa. Tavallisesti vapun tienoille osuu kanaviikko, jolloin naaraat ovat aktiivisimmillaan ja käyvät parittelemassa soitimen vetävimmän uroon eli niin sanotun huippukukon kanssa. Tuo on se soitimen kiinnostavin jakso: ketkä tappelevat keskenään, kuka vie matseissa voiton ja kenen pakeille kanat marssivat paritteluaikeet mielessään.

 Kukot piirittävät soitimelle jalkautuneita kanoja.

Käytännössä soitimen seuranta tapahtui aamuyöllä, sillä kanat eivät havaintojen perusteella juurikaan parittele muina vuorokauden aikoina. Tämä tarkoitti heräämistä sanan mukaisesti keskellä yötä (jos ylipäätään tuli mentyä nukkumaan...) sekä ajamista ja kävelemistä pehmeän pimeässä kevätyössä. Perillä suon piilokojussa oli oltava mielellään jo ennen kuin linnut saapuivat soitimelle - eli jumalattoman aikaisin.

 Joutsenten lisäksi teerien soidinareenalla käyskenteli joinakin aamuina myös kurkipariskunta. Ruskosuohaukka lehahti suon laidassa eräänä aamuna, ja toisinaan sääksi istui suon laidan kelossa. Kanahaukka iski soitimelle kahtena aamuna, mutta avoimella suolla sillä ei ollut mahdollisuutta onnistuneeseen yllätyshyökkäykseen. Eniten mieltä liikuttanut vieras oli ilves, jonka tapaamisesta on myös kuvatodisteita, mutta huonon laadun vuoksi ne jääköön julkaisematta. (Kuvasta voi muuten nähdä kukkojen värirenkaat, joiden perusteella yksilöt erotettiin toisistaan.)

Hämärän väistyessä aamun tieltä alkoi ankara aktiivisuuskarttojen piirtely. Karttoihin merkittiin kunkin kukon sijainti ja käyttäytyminen (tappelut, soiminen, niin sanottu hissaus eli kukkojen päästämät sihisevät kurkkuäänet sekä pyrstön asento, joka kertoo kukon sen hetkisestä soidinaktiivisuudesta). Tärkeässä osassa olivat toki myös soitimella kiertelevät ja kukkoja tarkalla silmällä arvioivat kanat; kuka kukoista tänä vuonna eniten miellyttäisi nirsoja naaraita.

Tässä päivä on jo valjennut, mutta aamuyön pimeinä tunteina laadukas kaukoputki oli kätevä työkalu. Valovoimaisella putkella näki jo niinkin vähäisessä valossa, jossa paljas silmä hädin tuskin erotti edes suolla kituuttavia männyntarreja, saati sitten teeriä.

Soitimen seuraajan työpäivä päättyi niihin aikoihin, kun tavallinen päivätyöläinen vasta saapui työpaikalleen. Vaikka itse koin aamuyövalvomisen erittäin raskaana, niin silti teerien soidin antoi yhtä paljon kuin otti: keväiset aamut olivat tulvillaan elämää, eivätkä luontohavainnot yhtenäkään aamuna rajoittuneet vain soidinareenalla pullisteleviin teeriin.

Soidinkauden päätyttyä ja parin viikon palauttavien unien jälkeen alkoi töiden kenties miellyttävin vaihe; olihan kevät jo pitkällä ja aurinko lämmitti maastotyöläisen talven kohmettamaa sielua. Seuraavaksi oli aika jäljittää radiokanat ja tehdä ensimmäinen pesäkierros. Kanoja luodattiin muuta maastoa korkeammilla paikoilla, jolloin saatiin melko hyvä käsitys siitä, missä kukin kana suunnilleen hautoo. Siitä huolimatta pesän jäljillä käveltiin metsissä välillä useampia kilometrejä, sillä toisinaan maastonmuodot tekivät tepposet radiosignaalille, tai kana ei ollutkaan pesivä yksilö, vaan lenteli jahtaajiaan karkuun juuri ihmisnäön ja -kuulon ulkopuolella. Useimmiten pesä kuitenkin löytyi. Toisinaan kana päästi ihmisen alle kahden metrin etäisyydelle, ennen kuin rymisteli lentoon. Ensimmäisellä käynnillä munat punnittiin ja kellutettiin (munan kehittyessä sen sisään kertyy kaasua, jolloin muna alkaa kellua yhä pystymmässä asennossa - kellumisasteesta voitiin parin vuorokauden tarkkuudella määrittää kuoriutumisajankohta toista pesäkäyntiä varten). Lisäksi pesän lähimaastosta piirrettiin tarkka kartta, jotta pesä varmasti löytyisi uudelleen siinäkin tapauksessa, että pesye oli ehtinyt lähteä maastoon ennen toista käyntiä, tai mikäli peto oli tuhonnut pesän.

Teerikanan pesä on vain syvennys maassa. Kun kana poistuu syömään, se peittelee munat höyhenillä lämmönhukan vähentämiseksi. Kuvan tapauksessa kana on säikähtänyt ihmistä, eikä siis ole ehtinyt peittää munia. Kuva: Heikki Sivill

(http://yle.fi/uutiset/kuvagalleria_autolle_uhitteleva_metso_ja_teeren_munat/6108380)

Toiselle pesäkäynnille tähdättiin siten, että poikaset olivat juuri kuoriutuneet, mutta yhä pesässä. Teerenpoikasethan lähtevät emonsa kanssa maastoon jo noin vuorokauden kuluessa kuoriutumisesta, eivätkä sen jälkeen enää koskaan palaa pesään. Maastopoikueen kiinni saaminen oli hyvin työlästä, joskus jopa mahdotonta, sillä niin uskomattoman taitavasti pienet poikaset osaavat piiloutua metsän pohjalle. Kun poikue ihannetapauksessa tavoitettiin pesästä aivan vastakuoriutuneena, otettiin poikasista erilaisia mittoja sekä verinäytteet.

Teerenpennut ovat pienenä hyvin pieniä. Tämäkin yksilö on itseasiassa jo arviolta 2-3 vurokauden ikäinen, sillä se tavoitettiin maastosta useamman sadan metrin päässä pesästä. Ensimmäisinä poikasille kasvavat siipisulat, ja ne pyrähtelevätkin lyhyitä matkoja jo parin viikon iässä. Poikasten jalat ovat hyvin vahvat jo aivan vastakuoriutuneina; tukevilla koivilla on hyvä kipittää emon perässä möykkyisessäkin maastossa.

Kuten aikuiselta linnulta, verinäyte otetaan myös poikaselta siipilaskimosta. Poikaselta otettava verimäärä on hyvin pieni, vain 2 kapillaaria.

Viimeinen pesäkäynti tehtiin kesällä 2012 vasta heinäkuun alussa. Kyseisessä tapauksessa kanan ensimmäinen pesä oli varmasti tuhoutunut melko myöhäisessä vaiheessa, ja kana oli käynyt vielä uudelleen parittelemassa viimeisillä soitimen rippeillä. Kyseisen kanan poikue vasta taapersi emonsa siipien suojassa siinä vaiheessa, kun muut poikueet jo lensivät täyttä päätä.

Ennen kuin siirryin loppukesäksi toimistotöihin naputtelemaan kertynyttä maastoaineistoa Exceliin, kävin vielä hakemassa niin sanotut raadot eli kuolleiden kanojen lähettimet pois metsistä. Teerihän on erittäin tärkeää ravintoa muun muassa kanahaukalle, ja monet radiokanatkin kohtasivat loppunsa tutkimusjakson aikana. "Raatojen" hakeminen voi jonkun mielestä kuulostaa karulta, mutta käytännössä maastosta löytyi tavallisesti vain enemmän tai vähemmän kärsinyt lähetin sekä kasa höyheniä.

Teeriryhmässä pääsin ensimmäistä kertaa maistamaan oman alani töitä. Tuntui huikealta, kun minulle maksettiin selvää rahaa hommista, joita olisin tehnyt vaikka ilmaiseksikin. Tunsin välillä olevani kuin Sir David Attenborough; vain ruskeat khakihousut ja ruudullinen kauluspaita puuttuivat.

Kevään yhteishaku on alkanut

Talvi alkaa olla ohi, sillä kevään yhteisvalinta on alkanut ja sitä myöten myös haku biologian yliopisto-opintoihin. Hakuaika on alkanut tänään 3.3.2014 ja päättyy 1.4.2014 klo 16.15. Yhteisvalinnassa voi hakea samalla kertaa neljään biologian yhteisvalinnan hakukohteeseen. Biologian yhteisvalinnassa ovat mukana Jyväskylän yliopisto, Helsingin yliopisto, Turun yliopisto, Itä-Suomen yliopisto (Joensuun kampus) sekä Oulun yliopisto.

Minne hakisin?

Haussa yliopistot tulee asettaa järjestykseen, jossa niihin haluaa hakea. Asetettu järjestys on sitova, ja jos johonkin järjestyksessä ylempänä olevaan kohteeseen pääsee, ei alempia paikkoja ole mahdollista ottaa vastaan. Hakua tehdessä kannattaa siis miettiä tarkkaan, missä järjestyksessä eri yliopistoihin hakee.

Millä perusteella järjestys sitten kannattaa laatia? Tietenkin yliopiston maantieteellinen sijainti vaikuttaa asiaan, ja esimerkiksi synnynpaikkaa lähellä oleva yliopisto houkuttelee useita. Maantieteellisen sijainnin lisäksi kannattaa ottaa huomioon kyseisen yliopiston tarjoamat pääainevaihtoehdot ja erikoistumisalat. Näitä voi käydä katselemassa yliopistojen nettisivuilta, ja lisäksi esimerkiksi opinto-oppaisiin tutustuminen voi valaista millaista tuleva opiskelu voi eri yliopistoissa olla. Täältä löytyvät Jyväskylän, Helsingin, Turun, Oulun ja Itä-Suomen (Joensuu) yliopistojen biologian alojen opinto-oppaat, joihin voi käydä tutustumassa.

Kevättä Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksen rannan tuntumassa

Pääsykoe

Pääsykoe järjestetään 30.5.2014 klo 9.00 - 13.00. Kaikille yliopistoille yhteisen pääsykokeen voi käydä tekemässä haluamassaan yliopistossa. Hakuvaiheessa tulee lomakkeeseen valita siis myös paikka, jossa käyt pääsykokeen tekemässä. Myös tämä valinta on sitova. Kokeeseen ei erikseen lähetetä kutsua, vaan  kaikki hakijat käyvät sen tekemässä.

Valintakoe perustuu vuonna 2005 käyttöön otetun lukion biologian opetussuunnitelmaan ja mahdollisesti kokeessa jaettavaan aineistoon. Kokeessa on viisi pakollista tehtävää, joista jokainen pisteytetään vähintään yhden pisteen välein siten, että yhdestä tehtävästä saa enintään 48 pistettä. Kokeen enimmäispistemäärä on siten enintään 240 pistettä.

Vanhoja koekysymyksiä mallivastauksineen voi käydä katsomassa täältä. Kannattaa testata itseään, millaiset pisteet olisit saanut minäkin vuonna? Kun kyselin vanhoilta opiskelijoilta lukuvinkkejä pääsykokeeseen, nousi esille ylipäänsä lukemisen tärkeys (yllättävää) ja se, että kirjoista kannattaa todella lukea kaikki, koska esimerkiksi turhilta tuntuvista "pikkulaatikoista" voi tulla kokonaisia kysymyksiä pääsykokeeseen. Lisäksi taulukoiden ja kuvaajien lukemista ja auki kirjoittamista kannattaa harjoitella.

Kannattaa myös muistaa, että kaikkiin pääaineisiin ei ole olemassa erikseen pääsykoetta vaan  esimerkiksi Jyväskylässä akvaattisten tieteiden ja ympäristötieteen ja -teknologian opiskelijavalinta tehdään ylioppilastodistuksen perusteella.

Pääsenkö sisään? 

Eri yliopistojen valintaperusteisiin löytyy linkit biologian yhteisvalinnan nettisivuilta. Jyväskylän yliopistossa opiskelijoita valitaan näin:

23 opiskelijaa valitaan biologian yhteisvalinnan valintakokeen ja yo-, IB-, EB- tai Reifeprüfung -todistuksesta saatavien yhteispisteiden perusteella. Valintakokeen osuus yhteispisteistä on 53,3 %. 22 opiskelijaa valitaan pelkän valintakokeen perusteella. enintään 2 opiskelijaa pelkän IB, EB tai RP-tutkinnon perusteella Kilpailumenestyksen perusteella

Eli karkeasti puolet valitaan pääsykokeen ja yo-todistuksen ja puolet pelkän pääsykokeen perusteella. Omat todistuksesta saatavat pisteet voi laskea tältä sivulta löytyvän taulukon perusteella. Täältä voi katsoa, minkälaisilla pisteillä on aiemmin päästy sisään.

Akvaattisten tieteiden ja ympäristötieteen ja -teknologian osalta on muistettava, että valintamenettely on muuttunut edellisistä vuosista, joten aikaisempien vuosien pisteistä ei saa käsitystä tänä vuonna sisäänpääsyyn tarvittavaan pistemäärään. 

Tsempit kaikille oman opiskelupaikan löytämiseen ja erityisesti lukulomalla hikoileville abeille voimia kevään haasteisiin!