Kun hakee opiskelemaan biologiaa, ovat asiat ovat siinä mielessä hyvin, että käytössä on kaikkien biologiaa oppiaineenaan opettavien yliopistojen yhteinen yhteisvalinta. Eli halutessaan samalla pääsykokeella, samoja asioita opetellen, voi hakea useampaan yliopistoon opiskelemaan. Tällöin kuitenkin opiskelija joutuu valinnan eteen. Minkä kaupungin yliopiston laitan ykkössijalle? Haluanko lähelle nykyistä vai mahdollisimman kauas? Mitä minulle tarjoaisi mikäkin yliopisto? Kelpaako mikä tahansa kaupunki vai onko jokin ehdoton ei, vaikka pääsisinkin unelmieni alalle? Tässä avaan hieman niitä syitä, jotka minut ajoivat juuri Jyväskylään.
Ensinnäkin Jyväskylä on lähellä, tai ainakin melkein lähellä, kaikkea. Keskellä. Edelleen huomaan ajoittain hämmästeleväni sitä, mitä lyhyt matka jonnekin on, vaikka olenkin jo tovin katsonut asioita Jyväskylästä päin. Moneen suuntaan löytyy myös hyviä kulkuyhteyksiä. Ja vaikka ei löytyisi, löytyy useimmiten edes mahtavat kimppakyydit, useat autolla liikkuvat opiskelijat saavat autonsa täyteen kanssamatkustajia ja kaikki voittavat.
Jyväskylä on myös sopivankokoinen. Lähes kaikkea löytyy, on kauppoja ja ihan liian monta pitseriaa ja on yöelämää ja ja... Kuitenkin keskusta on käveltävänkokoinen, ja moniin paikkoihin muutenkin pääsee omin jaloin. Opiskelijan elämänpiirissä kaikki on myös helposti saavutettavissa pyörällä. Jyväskylässä on myös hyvät pyörätiet ja ihania pyöräilyyn liittyviä tapahtumia järjestä pyöräily-yhdistyskin löytyy. Eikä ole pakko pyöräilläkään, on täällä myös paikallisliikenne ja kävellenkin voi kulkea.
Ja yliopisto, sehän se vasta onkin syy tulla Jyväskylään! Jyväskylän yliopisto on vireä, lämmin ja monipuolinen opiskelupaikka. Itseäni houkutti Jyväskylään erityisesti opettajien kouluttamisen pitkä historia (150 vuotta...) ja monipuoliset sivuainemahdollisuudet. Esimerkiksi ainoana Suomessa täältä löytyy Liikuntatieteellinen tiedekunta, josta biologian opiskelijallekin löytyy monia mielenkiintoisia sivuaineita, itseäni houkutteli hakuvaiheessa terveystieto.
Tulevalle biologian opiskelijalle on kuitenkin kaikkein tärkeintä katsoa sitä, mitä biologia juuri kyseisessä yliopistossa tarjoaa. Eri yliopistoissa on erilainen tarjonta pääaineita biologian sisällä, joten kannattaa tarkastella pääainevaihtoehtoja ja kyseisen yliopiston painopisteitä. Eroja on jonkin verran opetussuunnitelmissa, opinto-ohjelmissa sekä tietysti tutkimuksen saralla. Itse tutkiskelin eri yliopistojen eroja aika vähän hakuvaiheessa, mutta olen jälkikäteen todennut valinneeni hyvin. Minulle peruste juuri Jyväskylän biologian valitsemiseen oli isolta osin se, että täällä on ollut muutamia vuosia käytössä niin sanottu suoravalinta opettajankoulutukseen, eli jo ensimmäisenä opiskeluvuotena voi saada mahdollisuuden aloittaa pedagogiset opinnot ja katseen suuntaamisen tulevaan opettajuuteen. Nykyään on onneksi hyvät mahdollisuudet tarkastella laitosten tarjontaa yliopistojen verkkosivujen kautta. Toisaalta aika ajoin saattavat yliopistojen painopisteet muuttuakin, kaikki ei säily muuttumattomana ja hyvä niin.
Jyväskylä on osoittautunut minulle oikeaksi ratkaisuksi, mutta niin olisi voinut osoittautua jokin toinenkin kaupunki. Ympäröivät ihmiset ja oma asenne kaupunkia kohtaan määräävät isolta osin sen, alkaako todella viihtymään. Ja biologian opiskelijathan ovat ympäri Suomen mahtavaa porukkaa, joten mikäs tässä on ollessa. Senpä takia yhteisvalinta biologiaa opiskelemaan haettaessa onkin mainio, kun saattaa päätyä muuhun kuin ykkösvaihtoehtoonsa, joka voikin osoittautua kaikkein parhaimmaksi.
perjantai 31. tammikuuta 2014
lauantai 4. tammikuuta 2014
Esimerkkejä ekologin työtehtävistä: Teeriä pyydystämässä
Olen ollut varsin onnekas saadessani tehdä opiskeluaikana oman alan töitä. Seuraavissa blogimerkinnöissäni keskityn kertomaan hommista, jotka eivät enää juuri paremmin olisi voineet vastata saapasjalkaekologin intohimoja; luvassa on siis tarinointia maastosta, maastosta ja maastosta. Mainitsinko jo maaston? Lohdutuksena pipettiekologiasta kiinnostuneille, että hiukan piipahdetaan myös laboratorion puolella. Kronologisessa järjestyksessä edeten ensimmäisenä esittelyvuorossa ovat työt Jyväskylän yliopiston teeritutkimusryhmässä.
Teeritöissä oli selkeä vuodenkierto. Joulukuussa käytiin pystyttämässä feederit eli kaura-automaatit soille, ja myös muutamia (suljettuja) ansoja laitettiin ruokinnoille, jotta linnut tottuisivat niihin. Tammi-maaliskuussa suoritettiin lintujen pyynnit ruokinnoilta ja huhti-toukokuun vaihteessa oli vuorossa soitimenseuranta. Touko-kesäkuussa jäljitettiin radioilla varustetut kanat maastosta ja käytiin niiden pesillä. Loppuvuonna huolehdittiin kerätty data maastolomakkeilta Excel-tiedostoihin. Tässä blogimerkinnässä keskityn talven pyynteihin ja seuraavassa soidinkauteen sekä kesän pesäkäynteihin.
Teerityöt alkoivat tammikuussa lintujen pyynneillä talviruokintapaikoilta. Jo joulukuussa soille oli pystytetty feedereitä eli kaura-automaatteja sekä muutamia ansoja, jotta linnut tottuisivat niihin. Aamuisia matkoja soille värittivät Yle Radio 1 (kiitos työparini musiikkimieltymysten!) sekä pohdinnat esimerkiksi siitä, mahtaako viimeinen tienpätkä suolle olla aurattu (suosikkimme!) tai miksi köyhätkin äänestävät nykyisin Kokoomusta. Suolla viritettiin ansat, ripoteltiin niihin houkuttimeksi kauran jyviä ja peitettiin feederit lumella, jotta linnut menisivät syömään ansoista ainoaa tarjolla olevaa ruokaa. Tämä kaikki oli tehtävä siten, että ehdimme piilokoppiin istumaan 45 minuuttia ennen auringon nousua. Teeret kun ovat varsin aamuvirkkuja otuksia ja toisinaan parvi ilmestyikin istumaan suon laidan puihin vain minuutteja sen jälkeen, kun olimme sulkeneet kopin oven perässämme. Nokkelimmat lukijat osaavat jo päätellä, että aamuherätys Jyväskylässä pirisi sitä aikaisemmin, mitä kauempana sen päiväinen pyyntipaikka sijaitsi ja mitä aiemmin aurinko talven edetessä nousi.
Tavallisesti pyynti onnistui. Laukaisun jälkeen ansat peiteltiin kiireesti kankailla, jotta linnut rauhoittuivat ja lopettivat räpistelyn. Sen jälkeen vasta alkoi päivän varsinainen työ: kukin lintu otettiin loukusta vuorollaan ja vietiin koppiin, jossa ne punnittiin, mitattiin ja rengastettiin alumiini- ja värirenkain. Hurmekulmat ja pyrstöt kuvattiin videokameralla. Jokaisesta otettiin myös veri- ja höyhennäyte, ja kanoille asennettiin radiolähettimet.
Teeritöissä oli selkeä vuodenkierto. Joulukuussa käytiin pystyttämässä feederit eli kaura-automaatit soille, ja myös muutamia (suljettuja) ansoja laitettiin ruokinnoille, jotta linnut tottuisivat niihin. Tammi-maaliskuussa suoritettiin lintujen pyynnit ruokinnoilta ja huhti-toukokuun vaihteessa oli vuorossa soitimenseuranta. Touko-kesäkuussa jäljitettiin radioilla varustetut kanat maastosta ja käytiin niiden pesillä. Loppuvuonna huolehdittiin kerätty data maastolomakkeilta Excel-tiedostoihin. Tässä blogimerkinnässä keskityn talven pyynteihin ja seuraavassa soidinkauteen sekä kesän pesäkäynteihin.
Teerityöt alkoivat tammikuussa lintujen pyynneillä talviruokintapaikoilta. Jo joulukuussa soille oli pystytetty feedereitä eli kaura-automaatteja sekä muutamia ansoja, jotta linnut tottuisivat niihin. Aamuisia matkoja soille värittivät Yle Radio 1 (kiitos työparini musiikkimieltymysten!) sekä pohdinnat esimerkiksi siitä, mahtaako viimeinen tienpätkä suolle olla aurattu (suosikkimme!) tai miksi köyhätkin äänestävät nykyisin Kokoomusta. Suolla viritettiin ansat, ripoteltiin niihin houkuttimeksi kauran jyviä ja peitettiin feederit lumella, jotta linnut menisivät syömään ansoista ainoaa tarjolla olevaa ruokaa. Tämä kaikki oli tehtävä siten, että ehdimme piilokoppiin istumaan 45 minuuttia ennen auringon nousua. Teeret kun ovat varsin aamuvirkkuja otuksia ja toisinaan parvi ilmestyikin istumaan suon laidan puihin vain minuutteja sen jälkeen, kun olimme sulkeneet kopin oven perässämme. Nokkelimmat lukijat osaavat jo päätellä, että aamuherätys Jyväskylässä pirisi sitä aikaisemmin, mitä kauempana sen päiväinen pyyntipaikka sijaitsi ja mitä aiemmin aurinko talven edetessä nousi.
Ansat valmiina laukaisuun. Kuva on otettu piilokopista. Ansat laukaistiin yhtä aikaa, joten käytännössä laukaisun oli tapahduttava hetkellä, jolloin ansojen alla oli mahdollisimman monta lintua. Bakteriofagin näköiset vekottimet ovat feedereitä.
Tavallisesti pyynti onnistui. Laukaisun jälkeen ansat peiteltiin kiireesti kankailla, jotta linnut rauhoittuivat ja lopettivat räpistelyn. Sen jälkeen vasta alkoi päivän varsinainen työ: kukin lintu otettiin loukusta vuorollaan ja vietiin koppiin, jossa ne punnittiin, mitattiin ja rengastettiin alumiini- ja värirenkain. Hurmekulmat ja pyrstöt kuvattiin videokameralla. Jokaisesta otettiin myös veri- ja höyhennäyte, ja kanoille asennettiin radiolähettimet.
Ansassa odottaa lintu käsittelyä. Kankaiden alla niillä ei tuntunut olevan hätäpäivää: useimmat viettivät aikansa syöden ansan kauroja. Kai ne luulivat olevansa kiepissä; teerihän on tunnetusti hyvin pienipäinen (ja -aivoinen) kanalintu. Taustalla piilokoppi.
Teerikana käsiteltävänä. Kuva: Tanja Männistö.
Kukko pääsee takaisin vapauteen. Kuva: Tanja Männistö.
Kahdeksantoista linnunkin käsittelyn sisältävä maastopäivä loppuu aikanaan. Tämän jälkeen ansojen laukaisunarut kerättiin vielä pois kentältä ja feederit avattiin lumesta sekä täytettiin kauralla, mikäli sapuska oli tehnyt edeltävän viikon aikana kauppansa. Sitten edessä oli toisinaan vielä päivän jännittävin hetki: suojaisen päivän jälkeen tie saattoi olla pehmennyt tai toisaalta hyvin tuulisen ja/tai lumisateisen päivän jälkeen tukossa. Jaksaisiko etuvetoinen auto? No, onneksi luistoneston sai pois päältä ja lapioita oli mukana kaksin kappalein. Kotimatkalla radiosta soi kaupallinen rokki, ihan tasapuolisuuden nimissä.
Jyväskylään saavuttaessa verinäytteet toimitettiin vielä labraan; tässä vaiheessa aamuherätyksestä saattoi olla kulunut jo reilusti yli puoli vuorokautta, mutta kylmien nugettien, iänikuisten juustoruisleipien ja karkean huumorin ansiosta fiilis oli tavallisesti vielä ihan jees. (Koomaan vaipuminen tapahtui vasta kotona lämpimän aterian jälkeen.) Labrassa verinäytteistä eroteltiin mieluiten jo samana iltana tai viimeistään seuraavana aamuna punasolut ja plasma. Lisäksi kapillaariverinäytteistä laskettiin veriloisten määrä ja mitattiin hematokriitti eli punasolujen osuus näytteestä. Labrassa käsittelin verinäytteitä (en tosin enää maastopäivän päälle; tuolloin labraorjana oli joku muu), eristin DNA:ta vanhoista verinäytteistä, mittasin hurmekulmien pinta-aloja maastossa kuvatuilta videoilta ja värjäsin peitinlaseille tehtyjä verisivelyitä niiden säilyvyyden parantamiseksi.
Miksikö nähdä kaikki tämä ja moni tässä mainitsematon vaiva? Teeriryhmässä työn tavoitteena oli kerätä mahdollisimman objektiivista ja laadukasta dataa, josta sitten tehtiin (ja tehdään yhä) tieteellistä tutkimusta. Linkin takaa löytyy useita vuosia sitten kuvattu Luonto lähellä -sarjan jakso, jossa tutustutaan teeriryhmän työhön ja kerrotaan myös joistakin tutkimustuloksista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)